Puheenjohtajan tervehdys

alt="Terhi Koulumies, Nasy - Naiset Yhdessä yhdistyksen puheenjohtaja kesällä Oodi-kirjaston edessä."
Terhi Koulumies, puheenjohtaja

Hei kaikki nasyläiset! 


Haluaisin kiittää kaikkia saamastani luottamuksesta puheenjohtajantehtävän suhteen. On suuri kunnia saada edistää Nasyn päämäärää eli lapsiperheiden jaksamisen tukemista lomatoiminnalla. 

Haluaisin myös kiittää kaikkia Nasyn toiminnassa mukana olevia vaoaaehtoisia - teette todella arvokasta työtä lasten ja nuorten puolesta! Ilman teitä Nasyn toiminta ei kertakaikkiaan olisi mahdollista.

Nasyn edustama lomatoiminta on tärkeää ennaltaehköisevää työtä, sillä moni perhe on jaksamisen rajoilla joutuessaan pärjäämään yksin. Esimerkiksi sinällään ymmärrettävä ja järkevä maan sisäinen muuttoliike murtaa sivuvaikutuksenaan perinteistä yhteisöllisyyttä. Kun perhe muuttaa uudelle paikkakunnalle, se menettää ainakin aluksi sukulaisten, vanhojen ystävien ja naapureiden tukiverkostot. 

Jos perhe ei saa mistään apua arkeen ja kunnan kotipalvelujen resurssit ovat rajalliset, niin jaksaminen on usein koetuksella. Onkin hienoa, että Nasy on tehnyt perheiden voimavaroja tukevaa työtään jo 68 vuoden ajan. Sillä voi olla monelle vanhemmalle ratkaiseva merkitys arjen pyörittämisessä. Lisäksi yhä useampi lapsi pystyy Nasyn vapaaehtoisten ansiosta vastaamaan kavereidensa "mitä ainä teit" -kyselyihin loman jälkeen. 

Tällä edellisten nasyläisten tiellä on siis edelleen tärkeää jatkaa. Toivotankin kaikille oikein hyvää ja energistä alkanutta vuotta lomatoiminnan parissa! 

Ystävällisin terveisin,
Terhi